Kenttäyhtiön johto ja hallitus ovat todenneet, että vanhoilla keinoilla greenien kuntoon ei saada olennaista parannusta ja asiaan on panostettava.
Viheriöistä otettiin reilu vuosi sitten otettiin maa-ainesnäytteet European Turf Laboratorioon tutkittavaksi. Tutkimustulosten analyysit eivät ole antaneet yksiselitteistä selitystä ongelmille.
Viime kesänä käytimme European Tour (ET) organisaation konsulttia kentänhoidon apuna. ET:n pääkenttämestari Eddie Adams on vieraillut Vierumäellä useana vuonna ja tulossa jälleen ensi viikolla uudelle vierailulle.
Ongelmiin ei näytä olevan helppoa ratkaisua.
Teemme joka rintamalla parhaamme löytääksemme ratkaisun viheriöiden ongelmaan.
Investoimme viime vuonna laajan siirtonurmialueen, jolla voimme uusia 4-5 viheriötä tulevana syksynä. Tavoitteenamme on uusia lokakuussa siirtonurmen avulla viheriöitä siten, että uusittavat viheriöt saadaan toukokuussa 2024 käyttöön. Samalla tulemme testaamaan, kuinka viheriöiden rakenteita ja perustuksia pitäisi uusia.
Viheriöiden uusimisen jatkosta tullaan päättämään tulevan syksyn ja seuraavan kevään kokemusten jälkeen.
Tänä keväänä olemme panostaneet kentänhoidon osaamiseen pääkenttämestaripalveluiden hankinnalla ja uudelleen organisoitumisella. Odotamme näiden panostusten parantavan kentän laatua tulevina vuosina merkittävästi.
Vaikeuksista huolimatta viheriöiden kasvu on saatu käyntiin paremmin kuin viime vuonna ja parin viime viikon parannus on ollut merkittävä
Kenttien tilanne 24.5. - Vierumäki Golf | Vierumäki Golf (vierumakigolf.fi)
Uskomme, että viheriöt saadaan alkukesän aikana hyvään kuntoon, mutta pitkällä tähtäimellä haluamme merkittävän parannuksen.
Toivomme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä tähän vaikeaan hetkeen upean Cooke-kentän suhteen.
Teemme parhaamme, jokaisella sektorilla.
Hyvää golf-kesää,
Jan Ruoho
Toimitusjohtaja
Vierumäki Golf Club Oy