Sami Santala jälleen maanantaikarsinnan ykkönen | Vierumäki Golf

Sami Santala jälleen maanantaikarsinnan ykkönen

Hyvinkään Golfia edustava Sami Santala voitti Vierumäki Finnish Challengen maanantaikarsinnan jo toisen kerran peräkkäin.

Viime vuonna voittotulos oli 66, tänään vielä lyönnin parempi. 65 lyönnin kierrokseen (-7) mahtui kahdeksaan birdieä ja vain yksi bogi. Kristian Kulokorpi nousi lopun kahdella birdiellään kakkoseksi ennen Erkko Trophyssä kakkostilalle yltänyttä amatööri Niilo Mäki-Petäjää ja päätösrei’illä kärjen vauhdista pudonnutta Santeri Lehesmaata.

Santala kiitteli kierroksen jälkeen olosuhteita Vierumäen Cooke Coursella.

”Oli ilo pelata, kun kenttä on kauttaaltaan hienossa kunnossa tiiauspaikalta griinille asti.”

Kolmen satelliittikiertueilla vietetyn kauden jälkeen fokus on nyt kotimaan kentillä.

”Tarkoitus on rakentaa uutta tulemista kahden kauden ajan ja tähdätä DP World Tourin syksyn 2024 karsintoihin.”

Päätös on kantanut hedelmää, sillä käynnissä on Santalan mukaan uran tähän mennessä paras kausi. Finnish Tourilta tuli kesällä kaksi top 5- ja yhteensä neljä peräkkäistä top 10 -sijoitusta. Rankingistä Santala löytyy seitsemänneltä sijalta.

Suomen Golfliitto on viime vuodet hallinnut valtaosaa Challenge Tourin Suomen osakilpailun mukana tulevista kutsuista, mutta Vierumäki Golf on halunnut säästää yhden kutsun maanantaikarsintaa varten. Karsinnalle on tilausta, sillä tänä vuonna mukaan lähti ennätykselliset 40 osanottajaa.

Santala pelasi ensimmäisen kerran Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa jo kesällä 2021. Silloin kutsu järjestyi Pro Golf Tourilla annettujen näyttöjen perusteella, kun kilpailuun ilmoittautuneita pelaajia vetäytyi viime hetkillä pois.

Itse kilpailu on tähän mennessä jäänyt Santalalta kahteen kierrokseen. Nyt tähtäin on huomattavasti korkeammalla. Santala uskoo, että kolmas kerta toden sanoo.

”Tekeminen on koko kesän ollut sillä tasolla, että menestymiseen itse kilpailussa on nyt aito mahdollisuus. Omaa parasta lähdetään tekemään, ja tähtäin on rohkeasti top kympissä.”